maanantai 12. lokakuuta 2015

Lähikalahanke yhteistyössä John Nurmisen Säätiön kanssa

Otimme hyvissä ajoin ennen tapahtumaa yhteyttä Puhdas Itämeri –hankkeistaan tunnettuun John Nurmisen Säätiöön, aikomuksenamme tehdä heidän kanssaan yhteistyötä UTELE-hankkeen tapahtumaa varten. Säätiö olikin myötämielinen toiveillemme ja saimme heiltä paljon materiaalia esitystämme varten sekä erilaisia asiakkaille jaettavia esitteitä.


Tapahtumapäivänä saavuimme aamulla aurinkoiseen Naantaliin, jossa ryhmän kokoonnuttua nautimme aamukahvit. Kahvien jälkeen kannoimme kirjastoon sisään mukanamme tulleet tavarat, esimerkiksi ryhmämme tuoman ison television, jota käytimme esityksessämme.


Kirjastossa sovimme ryhmän kesken sujuvasti käytännön asioista, eli ketkä keittävät esimerkiksi vuorollaan kahvit. Alkuvalmistelujen jälkeen kirjasto aukesi klo 12, jolloin olimme kaikki valmiina omissa pisteissämme. Kirjaston auettua odotimme pientä alkuryntäystä, mutta ovien auettua vielä yksikään asiakas ei eksynyt seuraamaan lähikalahankettamme. Muutama asiakas sentään tuli hakemaan kahvia, jolloin saimme sujuvasti keskusteltua Saaristomeren tilanteesta sekä muista ajankohtaisista asioista. Moni asiakas kaipasikin selvästi vain juttuseuraa, oli aihe mikä hyvänsä.


Noin yhden kieppeillä pisteessämme alkoi suurempi kuhina, kun pienehköön nurkkaukseen oli esiintyjien lisäksi ahtautunut noin kymmenen asiakasta kahvittelemaan ja juttelemaan. Kuten aiemminkin, osa asiakkaista halusi jutella kaikista mieltä askarruttavista asioista, osa taas keskittyi selvästi Saaristomeren tilanteeseen, jolloin saimme kerrottua tarkemmin myös ruudulla pyörivästä lähikalahankkeesta. Erityisesti jäi mieleen eräs herra, joka jaksoi keskustella kanssamme Saaristomereen liittyvistä asioista reilun tunnin. Suurena apuna tapahtumassamme olivat kaksi vedentutkimusta opiskelevaa henkilöä, jotka auliisti vastasivat asiakkaiden kinkkisempiin kysymyksiin.


Tilaisuus päättyi klo 15, jonka jälkeen purimme tavaramme pois ja palautimme kirjaston yleisilmeen siistiksi. Laskimme, että pisteessämme vieraili reilut kaksikymmentä asiakasta kolmen tunnin aikana. Osa viipyi vain pienen hetken, osa taas selvästi pidempään. Tapahtuma oli kaikin puolin onnistunut, myös kirjaston henkilökunta vaikutti tyytyväiseltä tapahtuman kulkuun.

Jäljelle jääneet John Nurmisen Säätiön esitteet jätimme kirjaston asiakkaille sekä eräälle opettajalle, joka tuli viime tingassa tapahtuman loppuessa kyselemään vinkkejä alakouluikäiselle luokalleen, aiheena Itämeri, Saaristomeren puhtaus yms.


Teksti: Jaakko Snicker, Jukka Räisänen ja Sami Rainio, kuvat: Raija Helle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti