torstai 2. maaliskuuta 2017

Uusia tutkimusmatkaajia!


Toisella kokoontumiskerralla 9.3. saamme joukkoomme kaksi uutta osallistujaa. Tervetuloa mukaan!
 


Riikka

1. Työskentelen informaatikkona Lahden korkeakoulukirjastossa, keskittyen erityisesti viestintään, informaatiolukutaitoon ja tutkimus- ja julkaisupalveluihin.

2. Osallistun koulutukseen saadakseni uusia ideoita tapahtumanjärjestämiseen ja viestintään, jotta tapahtumat saavuttaisivat aiempaa laajemman yleisön. Avoimen tieteen ja tutkimuksen sekä tiedeviestinnän kentät ovat työssäni uusia osa-alueita, joiden haltuunotossa myös tämä koulutus varmasti auttaa.


 



Essi

1. Olen utelias informaatikko Lahden Korkeakoulukirjastosta. Tehtäviini kuuluvat viestintä, informaatiolukutaidon opetus sekä uutena työtehtävänä julkaisutoiminta.

2. Kiinnostuin koulutuksesta, koska Tutkimusmatkan aiheet käyvät hyvin yksiin uusien julkaisutoimintaan liittyvien työtehtävieni kanssa. Toivon, että saan Tutkimusmatkalta vinkkejä tiedeviestintään ja tieteen popularisointiin. Olen myös kiinnostunut tiedon visualisoinnista sekä tapahtumien järjestämisestä.